Asia, joka minun piti kuulla

Viime viikolla naapurin rouva alkoi pihamaalla jutella. Hän kertoi, että oli vähän sekaisin, koska hänen poikansa hyvä ystävä oli menehtynyt. Tuo ihminen oli ollut minun ikäluokkaani ja hänellä oli 2-vuotias lapsi. Minulla nousi karvat pystyyn jo siinä vaiheessa. Halusin paeta, koska en halunnut kuulla enempää.

Naapuri jatkoi kuitenkin kertomalla yksityiskohtia siitä, miten saattotyötä oli tehty. Vatsaani väänsi. Ymmärsin, että naapurillani oli paha olla ja että minun piti antaa hänen purkaa tuota huonoa oloaan. Kävelin lopulta sisään silmät sumussa. Tiesin, että tästä seuraisi pari päivää pohdiskelua, puntarointia ja ahdistusta asian ympärillä.

Olen aina pelännyt vakavia sairauksia. Pelot eivät onneksi vieraile elämässäni enää nykyään kovinkaan usein mutta juuri tällaiset uutiset saavat minut aina pois tolaltani. Tällä kertaa kuitenkin tapahtui jotakin odottamatonta.

Olin usean päivän ajan ollut hiukan ylikierroksilla. Tuntui, ettei aikaa oikein ollut mihinkään ja sittenkin, kun sitä olisi ollut, en tiennyt, mihin sitä kanavoisin. Niinpä päädyin hussaamaan sitä ihan mihin sattuu ja sitä taas seurasi turhautuneisuutta.

En rauhoittunut touhuamaan lasten kanssa vaan kävelin ympyrää ja raavin päätäni miettien mitä nyt, mitä nyt. Tämä pihalla kuulemani uutinen kuitenkin pysäytti minut. Tajusin, että vaikka tämän tyyppiset uutiset yleensä ovat niitä, mitä minun ei pitäisi kuulla, oli tämä kerta erilainen.

Tällä kertaa minun piti kuulla tämä. Minun piti kuulla tämä, jotta pysähtyisin. Jotta näkisin kaiken, mikä on hyvin. Jotta tajuaisin jälleen kerran, että elämä tapahtuu NYT. Jotta hymyilisin lapsille ja antaisin välillä siimaa itsellenikin. Jotta muistaisin, että minulla on kaikki, mitä tarvitsen.

    Kiitos Sinulle, jota en koskaan tuntenut.

Miksi ihailen tupakanpolttajia?

Ystävättäreni vie savukkeen huulilleen. Imaisee. Henkäisee tuota syntistä savua syvälle sisuksiinsa. Nauttii silmät suljettuina. Puhaltaa savua ulos leikitellen. Koko akti näyttää seksikkäältä.

Minä etsin vaivihkaa sopivaa paikkaa hänen läheisyydessään. Paikkaa, jota savu ei olisi vielä vallannut. En kehtaa liiemmin löyhytellä. En halua laimentaa hänen nautintoaan enkä todellakaan halua saada häntä potemaan huonoa omaatuntoa.

Kärvistelen hymyillen ja ihailen häntä salaa. Hän on sankarini! Minulle hän on vapauden symboli.

Hän mahtaa suhtautua elämään todella letkeästi. Hän ei varmaankaan juuri pikkuasioista piittaa. Hän laittaa nautinnon etusijalle. Hän todella NAUTTII elämästä. Hän elää tätä hetkeä eikä huolehdi huomisesta... ajattelen.

Tuollaista vapautta olisi ihana tuntea, haistaa, maistaa...

Mutta tällainen terveysfriikki, jonka pään täyttävä tietomäärä on kääntynyt (välillä) tuskaiseksi ei pääse siihen ehkä enää koskaan. Minun on yksinkertaisesti hyvin, hyvin vaikea nauttia sellaisista asioista, joiden tiedän olevan pahasta.

Onneksi minulla on silti vielä vapaus valita. Haluanko polttaa tupakkaa? No en helvetissä, en edes yksiä hatseja. Haluanko hakea tuplajuusto-pekoni-xl-mega-hyper-super-aterian? En todellakaan. Mutta ihailen silti niitä, jotka hakevat ja varsinkin niitä, jotka nauttivat siitä hyvillä mielin. Mistä tahansa nauttiminen on huomattavasti terveellisempää kuin jatkuva huolehtiminen ja kyseenalaistaminen.

Jos siis tiedän, etten pysty nauttimaan ja tekemään jotakin hyvällä omalla tunnolla, on minun parempi olla tekemättä sitä jotakin ja katsoa sivusta niitä sankareita, jotka siihen pystyvät.

Hyvinvointini kivijalat

Silloin, kun voin hyvin, tuntuu elämä soljuvan mukavasti. Ympärillä tapahtuviin asioihin on yleensä helppo suhtautua leppeästi ja maailman kauneus on helppo huomata. Kun eteen tulee jotakin, mikä hetkauttaa mielenrauhaani, on minun yleensä syytä tarkistaa omaa oloani ja sitä, miten olen huolehtinut omasta hyvinvoinninstani.

Minun elämässäni hyvinvointi on jatkuvaa tasapainoilua. Se on tasapainoilua, koska elän kahden pienen ihmisen kanssa, joista huolehtiminen on myös minun kontollani. Kuitenkin omasta itsestäni huolehtiminen on prioriteettini. Jos en itse voi hyvin, leviää pakka käsiin aika nopeasti eivätkä silloin voi hyvin ympärillä olevat ihmisetkään.

Miten sitten pidän huolen itsestäni?

1. LEPO
 Pidän huolen siitä, että nukun riittävästi. 

Parhaiten se onnistuu niin, että käyn tyttöjen kanssa yhdessä nukkumaan ysin-kympin maissa. Jos yö sujuu normaalisti, herään ennen heitä ja saan ihanan aamuhetken yksikseni. Jos taas jotakin odottamatonta tapahtuu, saan siinäkin tapauksessa yöunta niin paljon kuin mahdollista.

2. RAVINTO
Syön mahdollisimman ravitsevasti

Kasvikset, kala, idut, hapatteet, hyvälaatuinen liha, munat, siemenet, pähkinät, lähdevesi - kyllä kiitos!!

Sokeri, prosessoitu/ei-kokonainen/ravinneköyhä ruoka, hydrogenoidut rasvat, vehnä, lisäaineet - ei kiitos!!!

3. LIIKUNTA
Jos en liiku, huomaan sen hyvin nopeasti

Voin yksinkertaisesti paremmin, kun liikun. Liikunnassa pidän tätä nykyä käytännöllisyydestä ja arvostan tehokkuutta. Rullailen kesät talvet pyörällä, jonka peräkärryssä lapset matkustavat. Peräkärryn kanssa polkeminen on aika raskasta, joten puolisen tuntiakin päivässä on minulle hyvä. (Bonuksena raitis ilma) Lisäksi pompin aamuisin trampoliinilla (jos laki sallii) ja teen lyhyen joogaharjoituksen. Vuoden 2014 liikunnalliset tavoitteeni ovat ykspyöräsellä ajamisen haltuunotto ja käsilläseisonnan opettelu ilman tukea. Arvostan liikunnassa hauskuutta ja mielekkyyttä yli kaiken.

4. OMA AIKA
Tuntuu, etten ole minä, jos en saa toteuttaa itseäni

Minun on saatava omaa aikaa, minun on pakko saada sitä! En tarvitse edes paljoa mutta tarvitsen sitä ja mielellään joka päivä. Joskus minun on tehtävä vähän töitä, joskus minua palvelee parhaiten hyvänmielenleffan katselu. Minä haluan, että minulla on hetki itselleni ja minä haluan, että saan käyttää tuon hetken niin kuin haluan. Jos menee liian monta päivää ilman omaa aikaa ja jos aamuhetketkin luisuvat siinä samassa konkurssissa syystä tai toisesta sormien lomasta, ei meidän perheessä voida hyvin. Siksi tämä on minun kohdalla todella tärkeä asia. Minun pitää nähdä vähän vaivaa ja pyytää apua.

Angelina Jolien puhe muistutti palvelemisesta

Minä olen oppinut ajattelemaan ensisijaisesti omaa persettäni. Minun elämäni, minun onnellisuuteni. Minun oma, jumalallinen aikani ja minun omaisuuteni. Nyttemmin, lievien kasvukipujen kautta myös... minun perheeni, minun lapseni.

Minun omani on tärkeää. Omista rutiineista, uskomuksista, tavoista ja omien asioiden tärkeydestä on vaikeaa hellittää otetta, edes vähän. Tämä Angelina Jolien kiitospuhe kosketti minua syvästi ja muistutti siitä, että kysymys ei todellakaan ole vain minun tekemisistäni ja elämästäni vaan siitä, miten voin antaa itseni tämän maailman palvelukseen.

Jolie kertoo äitinsä sanoneen, ettei millään tekemisellä oikein ole merkitystä, ellei se palvele muita. Tämä on jotenkin sykähdyttävää, vaikka palveleminen (suomen kielessä) kuulostaakin hiukan mahtipontiselta.

Kuinka voin auttaa? Kuinka voin palvella? Kuinka voin lisätä hyvän määrää tässä maailmassa? Mitä palveleminen sitten oikein voi olla?

Se voi olla itsestään huolehtimista, jotta voi paremmin ja on helpompi olla ystävällinen kanssaihmisilleen. Se voi olla tien antamista suojatiellä tai kassatätille hymyilemistä. Se voi olla roskan poimimista ilman, että kukaan muu näkee. Se voi olla lapsen silmiin katsomista ja keskittyen kuuntelemista. Se voi olla eettisiä valintoja, se voi olla konkreettista auttamista...

Elämän voi ajatella olevan laajenevaa, kevyttä ja kasvavaa, jolloin koko ympäristö voi aistia tuon asenteen. Tai sitten se voi olla tiivistä, tiukkaa ja jäykkää oman napanöyhtän rapsuttelua. Kun ajattelen omia tekemisiäni siten, että minulla on jokaisena hetkenä mahdollisuus tuoda maailmaan jotakin hyvää, on minun ainakin helpompi hengittää.

xxx
henna  

Kiusaajakin tekee parhaansa #030

Pelot ja epävarmuus luovassa työssä #029

Tartu tilaisuuteen (vaikka ihan pöljäänkin) #028